Hyviä ja huonoja uutisia.

Ensin huonot: Värjäsin mustat hiukseni punaisiksi. Tai yritin. Värinpoiston ja ULTRA RED SHOCK NEW COLOUR BOOSTERin jälkeen

1.jakaukseni on kirkuvan punainen (juurikasvu nappas kunnolla väriä)

2. keskeltä ja sivuilta hiukset ovat lilat, koska musta väri ei lähtenyt pois

3. Latvoista noin 10c ylöspäin (minulla on olkapäille ulottuvat hiukset) hiukseni ovat kuparin harmaat ja - kyllä vain! -KUOLLEET.

Onneksi luottokampaajani ottaa minut vastaan huomenna ennen töitä! Tänään on vapaa, Luojan kiitos, sillä en TODELLAKAAN VOI MENNÄ NÄIN IHMISTEN ILMOILLE! Joudun varmaan leikkaamaan ainakin 10, todennäköisesti 15cm latvoista pois. Sinne meni se kasvatusprojekti...

Mutta ne HYVÄT UUTISET!

 

2 viikkoa säännöllistä kuntoilua takana :D Toissaviikolla sain kasaan 3tuntia ja 30 minuuttia niin pumppitreeniä (1h), Core-treenin (30min), joogaa (1h 10min) sekä pilatesta (50min). Johtui varmaan siitä että kyseessä oli ensimmäinen pilatekseni ikinä, mutta tuntui älyttömän vaikealta, hitaalta tylsältä ja niska ja selkä kramppas kauan ennen kuin vatsassa olisi alkanut tuntua. Joten vaihdoin joogaan, josta tykkäsin huomattavasti enemmän! Pilateksen harrastajat varmaan väittää lajin olevan kovinkin tehokas, mutta ei nyt vaan iskenyt minuun...

3h treeniä sain kasaan myös viime viikolla - ja huomasin että eihän tämä loppujen lopuksi viekään niin paljon aikaa... :) Lähdin koiran kanssa lenkille, ja aurinko paistoi, ja korvissa soi niin kovin rakastamani ysäribiisit, joten ennen kuin huomasinkaan, JUOKSIN ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen!

Ainakin 20 sekuntia, siis :)

Ajalla, matkalla tai vauhdilla en voi kehua, mutta kahdesta maratonistani tulee nyt täyteen 4,5 vuotta... Kumma kyllä, juoksukärpänen puraisi samantien oikein kunnolla, ja nyt olen käynyt lenkillä joka toinen päivä... Kävelen suurimmaksi osaksi ja aikaa menee tällä hetkellä 20 - 40min per lenkki, mutta ottaen huomioon että

a) se on 20-40 minuuttia enemmän kuin viikko sitten

b) kroppani kiljuu ilosta jokaisen hitaan ja kömpelön juoksuaskeleen kohdalla aivan kuin silloin "ennen vanhaan" ja

c) koira on ihan täpinöissään

niin miksi turhaan murehtisin sitä, että neljä vuotta sitten jaksoin juosta noin 100 kertaa pidempään kuin nyt? Olen yrittänyt opetella päästämään irti niistä "menneisyyden kulta-ajoista", jotka oikeasti ESTÄVÄT MINUA nauttimasta siitä liikunnasta jota teen nyt,ja tunkenut maraton-ja puolimaraton -mitalini lipastoon pois näkyviltä.

Se, mitä teen nyt, tällä hetkellä, tänä päivänä, ratkaisee.

Niin, ja totta kai minun oli pakko pitää miehelleni puolen tunnin palopuhe siitä, että jos en saa uusia lenkkareita, sykemittaria ja ulkohousuja (jotka eivät liimaudu reisiin kiinni), juoksemisestani ei tule mitään ja saatan kaatua ja halvaantua pysyvästi. Että tiedoksi. Muun muassa. Voin myös kuolla. Mieheni - joka tienaa melkein kolme kertaa enemmän kuin minä ja minun pikkutilini :) - suostui sponssaamaan housut ja kengät, ja ah kuinka ihanaa oli ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet uusilla tukevilla kengillä! Sykemittarin ostin itse. Keskisykkeeni oli 30min matkalla 142, mikä kertonee enemmän kunnostani kuin raastavasta treenistä, mutta tämäkin ajatus on taas heitettävä ovesta ulos mikäli meinaan kehittyä.

 

Jännä juttu. Uskon, että mitä vähemmän ajattelen sitä kuntoa, missä olin joskus VANHOINA HYVINÄ AIKOINA, sitä parempaan kuntoon pääsen.

Ja totta kai olen hyvin tietoinen siitä, että tasa puolen vuoden kuluttua Vaasassa juostaan puolimaraton. Kuusi kuukautta, 21 kilometriä. Yritän olla hys hys, mutta pieni ääni pääni sisällä nyökkäilee into pipossa ja muistuttaa, että MINULLA ON JUURI SOPIVASTI KOKO KESÄ AIKAA...