Nopea päivitys ensin :D

Kalorit 1763

Prot. 133 g 30 %

HH 11g (2 %) ihanaa!!

Rasvaa 132g 68 %

Käytiin tänään koiran ja miehen kans ihanalla vapaapäivän lenkillä 1 h. Käveltiin rauhassa, mies oli sikaylpee miten hienosti koira käveli :D ja ostettiin lisää kukkia pihalle kun huomattiin matkalla huoltsikalle et puutarhamyymälä oli auki.

Illalla tein itse asias just äsken rankan bodyrock - treenin, huomenna saattaa vatsa huutaa hoosiannaa mut niin sen pitääkin!

Tein tänään miehelle ja mulle lounaaksi tonnikalapannaria aurajuustokuorrutteella. Eli 4 munaa, pari kourallista arkijuustoraastetta, pari purkki tonnikalaa, noin desi vehnäleseitä ja rypsiöljyä, päälle yrttijuustoa ja hieman aurajuustoa ja vuokaan ja uuniin. Syötiin puokkiin koko vuoka!

Illalla aion tehdä jo kaloreihin valmiiksi laskettua jauheliha-sipuli-paprika-tuorejuustomössöä pannulla, osa naamariin ja osa huomiseks töihin! Jännä miten ei oo htään nälkä, kello o kohta 12 ja syötiin jo kolmelta! Kyl se nälkä sieltä tulee treenien jälkeen!

Oikeastaan tämän päivän kohokohta oli... työstressin vähentäminen, josta saan kiittää kultsipuppelia. Meillä on töissä hieman kireä ilmapiiri ja pelkään alitajuisesti koko ajan saavani potkut. Siihen ei ole mitään syytä (?!?), hirveä kiire ja paineet vain ajaa väistämättä toisten kyräilyyn ja oman itsensä kyseenalaiastamiseen. Olenko laiska, kun en jaksa pikkuisena naisena nostaa 60 kg taakkoja? Suorituksia kytätään koko ajan. Deadline painaa päälle. Olenko tarpeeksi hyvä, olenko?

Silti tykkään työstäni, se on vakituinen ja työporukassa ei periaatteessa ole mitään vikaa, kaikki on tosi mukavia. Mutta se ainainen pelko - saanko huomenna kenkää? Jos en, niin saanko joskus, ja milloin, ja minkä syyn takia? Miten jaksan, vai jaksanko - ja kuinka kauan?

Tänään pahat aavistukset iskivät taas pintaan, kaksi päivää olen olut vapaalla, nyt olisi enää pari pv ja eka osa kesälomasta iskisi päälle. Pelottaa mennä töihin. Sanoin miehelleni, että mitä tapahtuu, jos saan potkut. Miehen argumentit sulattivt sen ilkeän paukun sydämen ympäriltä melkein kokonaan:

- Saisin edelleen päivärahaa noin 450 euroa (en tiedä, kuuluuko mulle lisäosa, jolloin se olisi 600 e) netto. Asumiskustannukset ovat osaltani 370 e eli hyvin pystyisin ne maksamaan. Mies tienaa hyvin, ja kykenisi kuulemma oikein mielellän elättämään meitä :) Ja onneksi on S-bonukset! :)

- Voisin hakea osa-aikatyötä ja vihdoin ottaa vähän rennommin. Stressaan ihan liikaa. Olen tehnyt niin jo pidemmän aikaa. Eihän seuraavan työpäivän kuulu illalla ahdistaa, eihän?

- Saisin varmasti JOTAIN OSA-AIKATÖITÄ, ja voisin nostaa osittaista päivärahaa, jolloin käteen jäävä osuus - herranjumala - olisi noin satasen vähemmän kuin pikkuinen palkkani nyt! (Joo tiedän, se ei ole kovin hyvä...)

- Voisin siivota enemän kotia, tehdä ruokaa, hankkia rauhassa mieleisiä töitä, aloittaa koiran kanssa kauan haaveilemani agilityn

- Kaikista tärkeintä: Mies ei syyllistäisi minua. Hän tietää, millaisia jotkut työpäivät minulle ovat. Joskus töissä on mahtava fiilis, joskus taas puristaa kaikki.  Saatan joskus valvoa yöhön asti miettien huomisen päivän hommia, vapaapäivinä katson työs.postin ja mietin, mitä unohdin, ja kaikki negatiiviset sanomiset jäävät aina mieleen. Harvemmin ne positiiviset. Mies sanoi, että haluaa että minulla on mieleinen työ (tai että voisin hakea sellaista)

Tuli parempi mieli :) Ei se olisi maailmanloppu. Mikään ei koskaan ole maailmanloppu. Kaikki järjestyy aina. Ja kuka tietää, ehkä olen samassa duunissa vielä viiden vuoden kuluttua. Täytyy lakata ajattelemasta negatiivisesti ja älytä, että kaikella on HYVÄT PUOLENSA, ja että niitä on PALJON: Niin työttömyydellä omassa tilanteessani kuin sillä, että minulla on vakkarityö, jossa koen kuitenkin kaikesta huolimatta pärjääväni aika hyvin. (en oleta, että kaikkien pitäisi nauttia työttömyydestä tms. Itselleni se vain ei olisi maailmanloppu, onneksi. Onneksi!!)

Jännä sinänsä: Kun mietin noita työjuttuja pari tuntia sitten, sanoin miehelle, etten jaksa treenata lihaksia enää tänään. Sitten kävimme tuon keskustelun, ja sen jälkeen treenasin hyvällä mielin!

Vieläkin ahdistaa, mutta otetaan huominen päivä kerrallaan! Ja jos jotain tänään opin, on se sitä, että aa) elämäni on aika mukavaa, ja minua kyllä tuetaan ja rakastetaan, sekä bee) en enää koskaan syyllistä ketään itsekurin puutteesta (lihominen, epäterveelliset elämäntavat), jos heillä on stressaava tilanne päällä. Stressi syö kaikki motivaatiot, keskittymiskyvyn ja elämästä nauttimsen. Olen huomannut sen aikaisemmin kun tilanne oli paljon pahepi enkä jaksanut tehdä itselleni mitään hyvää yli vuoteen! Ja huomasin taas tänään.

Aurinkoista kesäkuuta kaikille! :)